Näissä liinoissa on sidoksena aaltotoimikas ja materiaalina pellava. Loimen rakentamisessa oli melkoinen homma, mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Vihreän liinan kudoin siskolleni ja tuon vaalean itselleni.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Lintuaiheisia sohvatyynyjä
Yleensä työni ovat jotenkin luontoon ja eläimiin liittyviä, tällä kertaa aiheeksi pääsivät linnut. Mustavalkoinen tyyny on kudottu damastipuilla ja vihreäsävyinen tietokonepuilla. Tietokonepuilla mallin suunnittelu oli hankalaa, mutta kutominen tosi kivaa. Molemmissa tyynyissä on käytetty pellava- ja puuvillalankoja.
Mattoja, mattoja..
Keltaisen maton kudoin ollessani työharjoittelussa paikallisessa käsityökeskuksessa. Mattoa suunnitellessani päädyin jostain syystä erisävyisiin keltaisiin trikookuteisiin. Keltainen ei normaalisti ole se minun värini, mutta tähän mattoon tykästyin, varsinkin kun keltaisen kaveriksi tuli keväisen vihreä kude. Harmi vaan, että tuollainen vaalea matto on vähän epäkäytännöllinen talossa, jossa asustaa pitkäkarvainen rapanapa, eli Veeti-koira. Matto onkin jäänyt lähes käyttämättömäksi.
Toisessa matossa on sidoksena kärkitoimikas. Valitessani siihen kuteita, ihastuin tuollaiseen kirjavaan kuteeseen ja ostin sitä. Räikeälle kuteelle valitsin kaveriksi yksivärisen vihreän. Jälkeenpäin harmittaa kun sorruin tuohon kirjavaan kuteeseen, lopputulos on jokseenkin sekava, etenkin kun maton sidoskin on jo itsessään aika voimakkaasti näkyvä.
Keramiikkaa
Olin työssäoppimassa keramiikka-alan yrityksessä ja pääsin siellä tekemään myös omia pieniä keramiikkakokeluja. Täytyy sanoa, että en hirveästi innostunut kyseisestä hommasta, mutta onpahan nyt sitäkin kokeiltu :)
Tein erilaisia savilaattoja, aiheina sudenkorennot, kukat ja kasvit. Ajattelin että laattoja voisi myöhemmin hyödyntää jossain työssä.
Sitten tein tällaisen taulun jossa on merihevosia.
Kokeilin myös kulhojen tekoa, mikä osoittautuikin aika vaikeaksi. Kaikki työt on lasitettu lopuksi.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Taulu kangaspuilla
Koulussa annettiin tehtäväksi suunnitella jokin uniikki teos. Aihe ja tekniikka olivat vapaat ja alkuun olikin hankala keksiä, että mitä alkaisi tekemään. Vaihtoehtoja oli ihan liikaa. Halusin kokeilla erikoiskangaspuita ja päädyin lopulta tekemään työn harneskipuilla.
Käytin työssä pellava- ja puuvillalankoja ja viimeistelin taulun ompelemalla siihen pieniä lasihelmiä.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Koiranpeitto
Huomenna kotiutuu pieni koirakakara Veeti ja pitäähän nyt jokaisella pienellä koiralla oma peitto olla. Siispä ompelin sille tilkkupeiton. Materiaaleina käytin vanhoja lakanoita ja muita jämäkankaita. Kaapin perältä sattui vielä löytymään mustaa kankaanpainantaväriä, joten taiteilin peiton reunoihin nimen ja tassunjälkiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)